Jouni Maijala jatkaa Nurmijärven Perussuomalaisten puheenjohtajana

Nurmijärven Perussuomalaiset pitivät syyskokouksen sunnuntaina 24.11. Vantaan Perussuomalaisten puheenjohtajan, Tomi Salinin toimiessa puheenjohtajana. Jouni Maijala valittiin kokouksessa jatkamaan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2020. Kokouksessa oli hyvä henki ja nurmijärveläisiä kävi tervehtimässä muun muassa kansanedustaja Ari Koponen, joka myös Brother Christmasina tunnetaan. Valituksi hallitukseen tulivat Jounin lisäksi Maiju Tapiolinna, Esa Laitinen, Jere Viisanen, Teemu Kumpulainen ja Kimmo Pirkkala. Varajäseniksi hallitukseen valittiin Tapani Maijala, Hannu Lakee, Mira Lappalainen, Tomi Alanne ja Tiina Kokki.

Varsinaisen syyskokouksen jälkeen pidettiin jäsenilta, joka oli avoin kaikille uusille Perussuomalaisille Nurmijärvellä, joiden määrä onkin ollut huomattavassa kasvussa viime aikoina. Askelmerkkejä tulevia kuntavaaleja silmällä pitäen oli antamassa myös puolueen työmies Matti Putkonen.

Kirjoitettu 28.11.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa