Nurmijärven Perussuomalaiset nimesivät ensimmäiset ehdokkaat kuntavaaleihin

Nurmijärven Perussuomalaisten hallitus on kevään ja kesän kokouksissaan nimennyt ensimmäiset 16 kuntavaaliehdokasta ensi huhtikuussa järjestettäviin kuntavaaleihin. Kuntavaaleihin lähtevät ehdolle Tomi Alanne, Antti Heikkonen, Teemu Kumpulainen, Esa Laitinen, Hannu Lakee, Mira Lappalainen, Tommi Lehtimäki, Jouni Maijala, Tapani Maijala, Marko Nikkanen, Janne Ojanen, Kimmo Pirkkala, Petri Rantanen, Tuomas Sarpolahti, Maiju Tapiolinna ja Jere Viisanen.

Perussuomalaisten tavoitteena on nouseminen kunnan suurimpien valtuustoryhmien joukkoon ensi vaaleissa ja yhdistys jatkaa aktiivista ehdokashankintaa kesälomienkin aikana. “Tällä hetkellä puolueella on neljä valtuutettua ja sen määrän nostaminen vähintään toiselle kymmenelle on minimitavoitteemme”, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Maijala.

Puolueen vaalipäällikkönä kuntavaaleissa toimii monet vaalit kokenut, kolmatta kauttaan valtuustossa istuva Maiju Tapiolinna. Maiju painottaa ehdokashankinnan tärkeyttä vaalimenestykselle: “Tuloksen voi ennakoida olevan verrannollinen ehdokashankinnan onnistumiseen. Tavoitteenamme on ehdokasmäärän huomattava kasvattaminen viime vaaleihin verrattuna, jolloin meillä oli 26 ehdokasta Perussuomalaisten listoilla.”

Ehdokaiden lopullinen määrä ja nimet ovat selvillä 6.3.2021, jolloin ehdokasasettelu lukitaan. Varsinainen vaalipäivä on 18.4.2021.

Kirjoitettu 28.6.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa